Jaa, piti ihan ensin allakasta tarkistaa, että onkohan se tänään sunnuntai. Nämä eläkeläisen päivät kun menevät aina samaan tahtiin. Ei ole enää sellaista järjestystä kuin oli työssä ollessa. Silloin tiesi tasan tarkkaan että milloin on maanantai ja etenkin milloin on perjantai!

Käväisin kaupassa, tänään valitsin ihan sellaisen isomman kauppakeskuksen, jonne pääsee bussilla. Viitisentoista minuuttia tasaista turruttamista. Ei tullut nyt tarkastajia eikä paljon muutakaan mukavaa. Mutta sitten tulomatkalla!

Täällähän - siis venäläisten keskuudessa - on sellainen tapa, että aina tavatessaan lyövät kättäpäivää. Joskus huvitti kun Vladimirin kanssa kävelimme kaupungilla ja hän tapasi jonkun tutun, niin ei siinä sanoja vaihdettu, mutta kättäpäivää lyötiin. Ihan siinä lennosta vaan - kättäpäivää eikä juurikaan muuta.

Bussissa oli kolme nuorta poikaa - ei varmasti yhtään enempää kuin korkeintaan viisitoista vuotta jos sitäkään. Kun he siinä tapasivat, niin heti kättäpäivää!

Sehän on aivan luonnollista, mutta kun tuollaiset pienet pojankoltiaisetkin, niin taas rupesi vanhaa rouvaa hiukka huvittamaan. Hieno tapa sinänsä - ei voi moittia! Ja miettikääpä sitä, mistä tuo tapa on  saanut saanut alkunsa. Varmasti googlettamalla se löytyy. Ihan hyvä selitys tavalle!

****************************

Olen lueskellut Mikko Rimmisen kirjaa "Nenäpäivä". Sehän oli peräti Finlandia-voittaja 2010. Olen sitä nyt yli puolenvälin lukenut. Välillä hyppäsin muutaman sivun yli ja huomasin, että mitään en menettänyt. 

 Arvosteluissa tätä kirjaa kehutaan kovastikin: ".... Mikko Rimmisen romaanit näyttävät, millainen määrä kielemme sanastoa odottelee käyttäjiään keskimääräiskirjoituksen sanavaraston tuolla puolen....."       No enpä tiedä.  Jos siis kaikki muut romaanit ovat vain keskimääräiskirjoitusta, niin hei!    Minun mielestäni tuo koko tarina on aika ohut. ".... Yksinäisen naisen selviytymistarina...."  Mielestäni hän käsittelee aika kevyesti ihan oikean yksinäisen naisen selviytymistä yksinäisyydestä.  Kuinka hän voikaan ymmärtää ihan oikeasti yksinäisen naisen yksinäisyyttä ja halua päästä siitä edes jotenkin eroon. No, kuka mitäkin ajattelee, mutta mielestäni aika surkuhupaisa kirja. Että kuinka voikaan noin paljon energiaa hukata tuollaiseen hullunhalpaan tekstiin? Olisikohan tuolla energialla ja ajankäytöllä voinut tehdä jotakin ihan oikeasti todellista ja pohtivaa???

Sanoo siis katkertoinut vanha yksinäinen nainen. Niinkö?  Enpä allekirjoita tuota, mutta en kyllä uskaltaisi lähteä ainakaan vielä kirjoittamaan "sitä ihan oikeata todellista tarinaa tosielämästä yksinäisen vanhan naisen elämästä"!