Mikä päivä! Päike paistab, lämmintä on ja Römpsänperälläkin on semmoinen meininki että enpä ole aiemmin nähnyt!

Eilen laittoivat tuon maantien laitaan suoja-aitauksia ja liikennemerkkejä. Miksiköhän? No, äsken selvisi. Tuolta uimarannalta pölähti maantielle suuri joukko juoksijoita. Jos sanon satakunta ihmistä,  niin on varmaan kohdallaan. Lieneekö joku järven ympärijuoksu menossa. Ei se niin hirveän pitkä matka taida olla kuitenkaan. Juosten se varmasti taittuu kivasti.

Rannat ovat täynnä ihmisiä. Autoja on tienvarsin pullollaan. Täältä etäämmältä katsottuna näyttää kuin rannalle olisi heitelty suuri joukko joulukinkkuja! Vaaleanpunainen kamarapuoli ylöspäin -tuolla grillatessa  tulee rapsakka pinta !
wink

Jos jonkinnäköistä - tuossa aivan "minun rannassani" - on sellainen polvenkorkuinen heinikko. Ei mikään auringonottopaikka siis. Mutta eikös siellä yksi mies palvonut aurinkoa. Oli riisunut itsensä vain alushoususilleen. Ne alushousut olivat mustat ja niin pienet, että minun piti oikein kaivaa kiikari esille ja tarkistaa, onko sillä housuja lainkaan! surprise
Oli silllä! Mies seisoi suorana, kädet vyötäisillä ja tuijotti hievahtamatta naama kohti aurinkoa. Sitten hän kävi istumaan nurmikkoon - pieni pää ja hartiat vaan näkyivät. Oli jokseenkin  koominen näky.
Kun  tätä aikansa kesti, puki hän päälleen, veti vyölaukun vyötäisille, käveli meidän pihaan ja otti siitä autonsa ja karautti tiehensä.

Tuli tuossa sitten toinenkin mies. Oli ollut lenkillä, tiukat urheiluhousut, komeat lihakset. Siinä hän sitten autonsa luona vielä venytteli ennen lähtöä. Venyttelikin - onneksi - aika kauan ja hartaasti. Olihan sitä mukava vanhan mummon kissansa kanssa parvekkeelta kytätä!

Että tuntuu olevan varsin vilkas lauantaipäivä Römpsänperällä. Tämä onkin Tallinnan ainoa makean veden uimaranta. Ei ihme, että vetää ihmisiä. Ja järvellä on tietysti kanootteja ja veneitä ja rannassa surffiradalla myös kova meno.

Kesäinen, kaunis päivä.