Ihmeellinen on tuo meidän järvi! Se vaihtaa useaan kertaan samankin päivän aikana muotoaan ja väriään. Aamulla oli melko kaunista, järvi loisti auringossa, välillä taivas meni pilveen ja järvi oli synkän tummanpuhuva.

Äskettäin aivan yllättäen meidän pieni järvemme näytti sisunsa: nostatti jopa pieniä vaahtopäitä! Ja siitä sitten seurasi lyhyen aikaa rankka raekuuro. Sitten taas tyyntyi, lokit täplittivät järven pinnan, laskeva aurinko punasi äsken kauniisti pilvet ja maalasi rannan puut mattapintaisella värillä. Ne eivät enää loistaneet kultaisina, vaan hehkuivat sellaisin syksyn mattavärein. Sitäkään ei kestänyt kuin hetken, nyt aurinko on melkein laskenut, viimeiset säteet ovat hävinneet, usva rupeaa laskeutumaan järven ylle. Tämä enteilee pimeyden tuloa. Järvi näyttää surulliselta ja luo jonkinlaista koti-ikävän tunnetta. Koti-ikiävää minne? Siihen ei ole vastausta. Suomessa minulla ei ole ollut mitään paikkaa, johon olisin erityisesti kiintynyt. Ehkä parhaat vuoteni elämässä kuitenkin vietin Kruununhaassa - mutta eipä sitäkään kotia ole ikävä.

Tämä järvi on kiehtova, se elää todellakin ihan jokaisena vuorokauden hetkenä erilaista elämää. Jokaisena vuodenaikana se tietysti myös näyttäytyy erilaisena ja eri värisenä. Rauhoittavaa ja mielenkiintoista seurata. Jos on rinnassa ikävä ja kaipuu jonnekin, niin järvi lohduttaa!

Olen yksin ollut kotona koko päivän. Olisi voinut lähteä vaikka käppäilemään kauppoihin, mutta en nyt vaan saanut sitäkään aikaan. Kissat ovat olleet rauhallisia.

Joku naapuri jossain vaiheessa soitti aika kovaa musiikkia, mutta sattui olemaan mukavaa musiikkia, niin eipä sekään häirinnyt. Täysin hiljaista ja rauhallista. Ja minullahan ei siis ole seinänaapureita lainkaan. Elelen täällä ylhäällä aivan omissa oloissani.