Löllöpäivän jälkeen on otettava itseään niskasta ja lähdettävä tuulettumaan. Käväisin keskustassa. Rotermanni-keskuksessa pitäisi olla joulutori jo täydessä tohinassa. Vaan eipä ollutkaan. (Mikäs tässä muutenkaan on mennyt kuten luulee.....?)

En minä ainakaan pystynyt mitään joulutoria löytämään. Siellä kehuttiin olevan 40 erilaista myyntikojua - jo ovat pieniä tai sitten niin hyvin piilotettuja, että ei  silmään osunut.   Kyselin yhdestä kaupastakin, mutta ei myyjätyttönenkään osannut muuta kuin arvella, että ehkä joulukuussa sitten.  Niin - ehkä joulukuussa kaikki on toisin. On joulutoreja ja on sellaisia koteja, jotka alkavat olla asuttavassa kunnossa. Tiedä häntä - tulleneeko tuostakaan totta! 

Käväisin siinä sitten pienessä  kahvilassa haukkaamassa pientä suolaista. Kahvilaa laitteli henkilökunta (lue myyjätyttönen ja kokkipoikanen) joulukuntoon. Ikkunoihin laitettiin kauniit jouluvalot, kahvilatilassa ei ollut valoja, ainoastaan kynntilälyhdyt pöydillä. Olipa tunnelmallinen ja ihastuttava! 

 Lueskelin siinä  erästä eestiläistä sisustuslehteä.Nuori  taiteilija kertoi muutostaan ja remontistaan. Ja aivan täsmälleen samanlaiset olivat aatokset ja kokemukset hänelläkin. Hän myös kauhisteli sitä, että jos joutuu asumaan siinä remontin keskellä, niin se on pahinta mitä voi olla. Ja onhan se.

Kylpyhuoneremonttia hänkin piti kaikkein kauheimpana - sitähän se onkin, kun seiniä revitään ja ammetta kannetaan pois, uutta laattaa seiniin ja lattiaan. Siinä tulee sitä pölyä ja hienoa sementinmoskaa ja ties mitä. Tiedetään, tiedetään!

Huvittavinta oli kuitenkin se: hänellä on kissa, joka on punainen. Aivan kuin meidän Pikku-Toivo Unelma. Kun hänelle sitten sen remontin keskelle piipahti joku tuttava kylään, oli tämä ihmetellyt kissan muodonmuutosta:

"Eikös se edellisellä kerralla ollut punainen?"

Kissakin oli saanut osansa siitä pölystä ja muuttunut tilapäisesti valkoiseksi!   Tämä taiteilijamme asuu itse asiassa aika lähellä minun kotiani. Kun häneltä sitten kysyttiin, mitä hän haluaisi ikkunastaan näkevänsä, vastasi hän heti: vettä ja ruohoa. Sitä ei tuolla alueella, missä hän asuu, näe niinkään lähellä . Minulla sitä on, mutta minulla ei vastaavasti  ole palveluita aivan tässä käden ulottuvilla. No, kaikkeahan ei voi saada yhtäaikaa.

Kun tulin kotiin bussilla, oli samassa bussissa taas eräs isoäiti, joka tuo pientä poikaa jostakin kotiin. Samaan aikaan satuimme rappuun ja samaan aikaan myös eräs nuori äiti lapsensa kanssa. Siinä nämä eestiläiset sitten tuntuivat juttelevan, että kukahan on ostanut alarappuun uuden kuramaton. No, tämä nuori äiti tiesi kertoa, että se on se suomalainen, joka on tähän rappuun muuttanut.

Juttelivatko he aivan tahallaan minun kuulteni vaiko eivät tienneet, että minä olen juuri se suomalainen - tai ehkä olettivat, että en eestin kieltä ymmärrä.   Samapa se. Ostin sinne uuden kuramaton, koska vanha oli niin järkyttävä, että en olisi koskaan voinut kuvitellakaan vieraita tänne kutsua, jos ei tuota mattoa olisi uusittu.

Tuokin on nyt sitten sellainen juttu - että onko hyvä puuttua mihinkään uutena asukkaana tai ei. Mutta sitä mattoa minä en voinut oksentamatta katsoa!