Tänään oli aika iljettävä päivä. Oli pakko lähteä kauppaan, mutta ilma ulkona on aivan mahdoton. Pienen pakkasen jälkeen on tullut räntä/vesisade ja kaikki lumi on muuttunut liukkaaksi jääksi. Pakko oli kauppaan lähteä. Matkaa bussipysäkille ei ole paljoakaan. Kävelytie sinne on kaunis, sitä reunustavat kauniit kuusipuut. Tie oli kyllä aurattu, mutta ei hiekoitettu. Ei myöskään meidän pihapiiri ole hiekkaa vielä nähnyt.  No, en ole enää nuori ja notkea mutta pakko oli toimeen ryhtyä. Onhan  toki kenkien alla liukuesteet, mutta kun pelottaa silti liukastuminen.

Kauppareissusta selvittiin, ehjin nahoin tai ehjin luin. En liukastunut.

Sitten illalla kotona (kun telkkari ilmoittikin (eitoimivansasuomalaisillakanavilla) rupesin lukemaan. Lukeminen on mieluisaa puuhaa. Kirjat ovat vaan kaikki hajallaan muuttolaatikoissa ja ties missä, joten sopivan lukemisen löytäminen on hankalaa. Onneksi sattui kuitenkin käteeni kirja: Sylvi-Kyllikki Kilpi: Sörnäisten tyttö -  joka kertoo hänen päiväkirjastaan vuodesta 1915 saakka. Erittäin  mielenkiintoinen teos , jos on kiinnostunut henkilöhistoriasta.

Tulipa siinä eräs seikka: kuka mistäkin syystä ei voi mennä ulos.

Minun oli todella vaikeata tänään mennä tuota kävelykatua, koska se oli niin liukas ja jäinen, pelkään kaatuvani - vaatetus ei tee ongelmaa, on kyllä asiaankuuluvat asusteet ja bussilla pääsen kauppaan, sieltä taas kotiin bussilla, mutta tuo muutama askel tuota liukasta kävelykatua.... mutta enpä taida valittaakaan enään  luettuani tuon Sylvin kertomusta siitä, miksi hän ei oikein voinut ulkoilla vuonna 1915

Siis lainaus kirjasta:

 

".... En voi mennä ulos hiihtelemään tai luistelemaan kun ei ole suksia eikä luistimia. Vallilan ahtailla kaduilla ei ole nautinto asiatta kulkea. Kaupunkiin en viitsi yksin huonoissa kengissäni ja hatussani.

Lukisinko? Sekin homma tuntuu iljettävältä vaikka sitä minä kuitenkin eniten harrastan. Käyn miltei joka ilta kirjastossa lainaamassa uuden teoksen. Käsitöitäkin olisi tehtävä. Sukat olisi kudottava tai jatkettava. Äidillä ei ole nyt antaa rahaa villalangan ostamiseen. Hametta olisi jatkettava, mutta siihenkin tarvitsisi lisää kangasta, jos koettaisin jonkinlaisen olkapään ja hartiakoristusten avulla saada sitä pitemmäksi..

Kaksi pitkää viikkoa vielä ennen kuin koulu alkaa. Opettajat puhuvat virkistäytymisestä ja kehottavat urheilemaan ja jos johonkin. Mutta ei näin suuri tyttö kehtaa hiihdellä lapsuutensa aikaisilla tynnyrilaudoista tehdyillä suksilla. Kun en voi muuta tehdä, rupean haaveilemaan, unelmissani minulla onkin kaunis hiihtopuku, kunnolliset sukset ja voin liikkua missä vain urheilupukuisenakin. .................."