En tarkoita että syötynä vaan ihan iholla! Kuka heistä nuolee hellyttävämmin?

Olin viikonlopun Suomessa. Meillä on sellainen kuuden naisen ryhmä, "lehmitytöt", joka täyttää tänä syksynä jo 10 vuotta! Tapailemme säännöllisen epäsäännöllisesti, milloin missäkin ja missäkin merkeissä. Mutta aina meidän  tapaamisiin kuuluu lehmä jossakin tai jossain toisessa muodossa. Kaikki pitää olla jotain lehmää.

Nyt oli sitten minun eläkkeellejäämisjuhlani. Asiaan kuuluu, että etenkään juhlakalu ei saa tietää etukäteen mitään mitä tuleman pitää.  Valvoin edellisen yön melkein kokonaan, kun jännitin että mitähän ne nyt ovat keksineet. Ohjeistuksessa oli että pitää olla puolihuolimattomat, pesun kestävät vaatteet ja kaksi muovikassia, jotka pitää olla saman liikeketjun kasseja. Minä menin kiltisti paikalliseen kauppaan ja ostin kaksi muovikassia. Kassa kysyi, että kaksiko - jah - kyllä tarvitsen kaksi muovikassia. Ja sitten ohjeiden mukaan minun piti tuoda kukkakimppu¨Tallinnasta. No, minähän toimin ohjeiden mukaan.

Mutta yhden oleellisen asian unohdin: ne pesunkestävät vaatteet olisi pitänyt olla tullessa, elikkä laivalla päällä.

Sain siitä sitten aimo koston! Mutta kiitos lehmityttöjen, siitäkin selvittiin.

Kun sitten putkahdin sieltä laivan  "putkesta" ulos - niin huh: kuoro huusi "ammmmmuuuuuuuuuuuuuuuuu" ja minulle ojennettiin lasi kuohuvaa tervetuliaisiksi. Olin odottanut, että he ovat jossain siellä portaiden juuressa vastassa, mutta juhla alkoi heti ovella!  Sitten kaikki lehmitytöt autohin ja matka alkoi. En tiedä, missä olimme tai minne olimme menossa. Minua vietiin kuin "pässiä narussa". Jossain vaiheessa ponkaisimme metsään ja nautimme siellä hienon piknikin. Karjalan piirakkaa ja tölkkiolutta. Karjalanpiirakkaa..... aahh mikä nautinto pelkän paahtoleivän sijaan!

Matka jatkui ja jonkin ajan kuluttua silmilleni laitettiin liina (sellainen lehmäkuvioinen), että en voinut nähdä, mihin minua viedään. Arvailin että jos vaikka ratsastamaan tai jotain ralliajelua (koska oli selitetty, että jossain rapa roiskuu). Minä silmät sidottuina ja muut  tirskuivat nauruasta kun eivät voineet pidätellä ylläriä. Lopulta pysähdyimme, minä sain käskyn pysyä vielä autossa - silmät sidottuina. Sitten joku sanoi minulle, että vedä henkeä oikein syvään. Minä tietysti tottelin, vedin henkeä, vedin toisen kerran  eikä kahta ilman kolmatta...

Sitten...  kuten toiset kertoivat: he näkivät selvästi, kuinka tuoksu vähitellen nousi nenääni, siitä sitten antoi käskyn aivoille reagoida .... aivot rupesivat toimimaan ja kas kuinka ollakaan.......     aivotoiminta palasi lapsuuteeni, jonnekin varmaan viidenkymmenen vuoden taakse. Se sama ihana tuoksu. Ei voi olla totta! Vieläkö kerran voisin kokea, nähdä ja haistaa sen??

Lapsuuteni olen viettänyt ja asunut maalla. Isäni oli pappi. Meillä ei ollut navettaaa, mutta naapurissa oli. Naapureiden riesaksi minä ihastuin heidän navettaansa ja lehmiinsä. Jokaisena koulupäivänäkin minä nousin noin kello neljä, menin yläkertaan mummin luokse, mummi  letitti minun pitkät hiukseni ja niin minä riensin naapurin navettaan hoitamaan lehmiä.  Tykkäsiköhän naapurin emäntä tästä pienestä apulaisesta / en usko, mutta minun maailmaani ei mahtunut silloin sen asian pohtiminen. Minä olin pieni karjakko ja se oli minun tulevaisuuden ammattini. Niin  paljon rakastin  niitä navetan asukkaita ja sitä navetan tuoksua. Lannan luominen lapiolla sinne lantalaan, lehmien harjaaminen ja pyllyjen peseminen, ja sitten tietysti käsin lypsäminen! Se oli minun asiani myös. Etenkin lehmpilehmäni "Muisto" oli niin rauhallinen - antoi minun aina harjata ja lypsää.  Sen lempeitä, ruskeita kauniita silmiä en unohda koskaan.

Kun sitten olimme muuttaneet pois tuolta paikkakunnalta toiselle (jossa sielläkin löysin naapurin navetan) sain kerran kirjeen talon emännältä. Hän kertoi minulle, että Muisto on poissa. Sitä itkun määrää - sitä ikävää - vieläkin tulee kyyneleet silmiin kun muistelen Muistoa! Hän oli niin kaunis, ja niin rauhallinen, antoi minun lypsää ja harjata eikä koskaan potkinut. Työnsi sen märän turpansa ja nuoli minua....

Harhauduin nyt aika kauas menneisyyteen, mutta sieltähän ne asiat ihmisen elämässä lähtevät.

Siis, sain sieraimiini tutun tuoksun, märkä turpani rupesi värisemään ja lipaisin paksulla kielellä huuliani.... onko tämä sitä - ihan sitä itteensä oikeata

 

Ja olihan se, lappu poistettin silmiltäni, ensimmäinen näkyni oli navetan seinä, sitten siellä alkoi vilistellä kissoja, siis aitoja navettakissoja, joita sain  ihan syliin ottaa. Sitten piti laittaa ne muovipussit (mulla paikallisen Rimi-ketjun punaiset pussit) jalkoihin. Navettaanhan ei saa viedä bakteereja - kiitos Sannan että saimme ylipäänsä mennä sinnë sisälle. Ja siellä niitä oli. Oli lehmiä vaikka kuinka - varmaan monia kymmeniä. Tietysti tuollaisessa laumassa myös vasikoita. Ja kas, oliko se juuri edellisenä päivänä syntynyt sonnivasikka oli omassa karsinassaan. Hän oli vielä aika vaisu, vasta oli syntynyt, ei siinä vielä ihan täysissä voimissaan voikaan olla. Emolta ei vielä ollut ruvennut tulemaan maitoa, mutta oli kuulemma ternimaitoa pakkasessa, josta pikkuinen sai ensiannoksensa. Emon utareet olivat niin paisuksissa, että varmaan kohta räjähtäisi!

On sellainen systeemi, että esim. tänä vuonna kaikkien vasikoiden nimi pitää alkaa i-kirjaimella. Sitten emäntä kysyi minulta, että haluasinko olla tämän sonnivasíkan kummi ja antaa sille nimen. I-kirjaimella alkavan. No, mieleni oli tietysti siellä lapsuudessa ... naapurin navetassa. Meidän toisessa naapurissa asui kaksi poikaa, minun ikäisiäni.  Toinen oli Ilkka ja toinen oli Ilpo. Tuohon Ilkkaan olin korviani myöten rakastunut.

Mutta nimen tullessa kyseeseen, ensimmäisenä tuli vaan mieleen nimi Ilpo. Toivotaan, että sonnivasikka on nyt sitten Ilpo ja että saan käydä häntä katsomassa. Emäntä kyllä naureskeli, että jos näin pienellä asialla voi saada jonkun ihmisen onnelliseksi, niin tervetuloa toistekin. Voisin ihan oikeasti käydä siellä toistekin ja kuten tyttöjen kanssa naurettiin, minut olisi voinut huoleti jättää sinne vaikka koko viikonlopuksi - olisin viihtynyt erinomaisesti!

Ja vielä kerran sinne palaan - ja ajan kanssa - jos se on minusta kiinni!

*********************

No sitten ne viimeiset kysymykset. Mullahan ei hienoja vaatteita olekaan, mutta ne vielä huonommat olivat siellä matkalaukussa. Ja ne vasikat nuolivat minun takkini ja farkkuni aivan näljäisiksi. Ei ne muiden tyttöjen vaatteita nuolleet ....   mutta minä kun en voi vastustaa vasikan  kieltä.. Vasikan kieli ei ole vielä kovin karkea, sillä ei ole vielä kovin isoja hampaita, työnnä vaan kätesi vasikan turpaan, se imee sinun kättäsi - ei se satu - ei sillä olo kolhoja hampaita eikä se pure - se rakastaa imemistä    Minun takkini ja housuni olivat myös niiden rakastamia ja kun ei niille voi sanoa ei, niin takki oli aivan näljässä mutta se saatiin pestyä.  Ja sitten se kukkakimppu Tallinnasta olikin tarkoitettu tilan emännälle. Varoitin tytärtä, että älä anna lehmien syödä sitä!

Alkuperäiseen aiheeseen: vasikka, lehmä vai kissa?  Kaikkia olen kokenut, melkein sanoisin, että vasikan kieli on  miellyttävin. Se ei ole vielä kovin karkea, lehmällä on aika iso ja märkä, kissalla taas on kovin karkea kokoonsa nähden, kuin hiekkapaperia. Kissankieltäkin sain tänä aamuna aika tavalla, kun Arvo makasi rinnallani ja nuoli leukaani. Siis: Vasikan kieli!!!!!