Olin tänään  matkustamassa trollibussilla.  Ihan tavallinen kauppareissu. Täällä on siis niin, että kaikki  65 vuotta täyttäneet saavat matkustaa ilmaiseksi. Muut sitten ostavat lippuja kuka mitenkin. Itse olen vielä toistaiseksi käyttänyt ns. yhden tunnin lippua, jolla voi matkustaa tunnin ajan busseissa, trolleissa ja trammeissa. Julkisissa siis. Vaihtaa voi tunnin ajan minkä ennättää. Kätevä kauppamatkalla. Yksi lippu maksaa yhden euron. On olemassa myös 30 päivän lippuja, joita tulen jatkossa käyttämään kunhan ehdin paneutua sen ostamiseen.

No, sitten trollikka pysähtyi - ei pysäkille vaan pysäkkien väliin. Jokaisesta ovesta (joita oli nyt neljä) astui sisään kaksi virkapukuista tarkastajaa. Sitten ovet tiukasti kiinni niin että kukaan ei voinut poistua lippahivohkaan.

 Erittäin ystävällisesti toivotettiin hyvää päivää ja ilmoitettiin, että kyseessä on lippujen tarkastus. Siinä sitten kukin esitti lippuaan, 65 vuotta täyttäneet näyttivät id-kaartinsa, joka koneessa tarkistettiin. Ja kuinka ollakaan, kyllä sieltä muutama liputon matkustaja löytyi. Heidät sitten passitettiin ulkona olevaan pakettiautoon, jossa sitten varmaankin tehtiin "maksumääräys". Sakon hinta on muistaakseni 40 euroa.

****************************************

Sellaista sattuu. Menin sitten postikonttoriin asioimaan. Oli kaksi kassaa ja jonot melkoiset. Jouluhan tietysti teettää, mutta mitä ihmettä! Siis: menet postiin, ostat postista sellaisen pakettilaatikon, johon voi pakata vaikka joululahjat tuttaville. Postin täti ottaa tuon laatikon ja sinun tavarasi (mm. näytti olevan Kalevin suklaata ja itse neulotut kynsikkäät yhteen pakettiin menossa) - sitten tuo postin täti pakkaa tavarasi tähän laatikkoon, käärii sen postin paperiin ja teippaa kiinni. Neuvoo sinua mihin kirjoitetaan vastaanottajan nimi, ottaa vastaan maksun, tulostaa parikymmensenttisen kuitin ja toivottelee jouluja.   Ja kukaan ei jonossa hermostu! Tämä kansa kun on tottunut aina jonottamaan - turhankin asian takia saati sitten tärkeän joulupaketin takia!

Luin jostakin, että neuvostoaikana piti jonottaa "ihan varalta vaan". Jos joku oli jonkun kaupan edessä odottamassa jotain, liittyi siihen joukkoon heti muitakin. Ei tiedetty, mitä jonotettiin, mutta kaiken varalta oli parasta jonottaa, että jos jotain olisi sittenkin saatavilla!   Ajat ovat muuttuneet, enää ei tarvitse ainakaan sattumalta vaan jonottaa, mutta kansa on oppinut kärsivälliseksi.

Kuulin juttua myös tähän Eestin euroon siirtymisestä. Se tapahtui aivan kuin ei mitään erikoista olisi ollutkaan  - täysin sujuvasti. Kerrottiin, että eestiläiset ovat vuosien saatossa joutuneet vaihtamaan valuuttaa niin monta kertaa, että ei yksi euro enää kovin kummallista ole. Ensin oli tietysti oma valuutta, sitten tuli rupla, sitten tuli taas krooni ja sitten euro.

*****************************

Tänään jouduin ensi kertaa naapurin kanssa samaan hissiin. Kyllä oli vaikeata hänen katsoa edes päin. Mutta kun sitten muutaman sanan huokailin ihmeellisestä joulusäästä, niin johan sieltä irtosi hymykin. Sellainen arka ja ujo, mutta hymy kuitenkin. Ajattelin, laitan jokaisen käytävänaapurin postilaatikkoon joulukortin. Ehkä se tästä lähtee se tutustuminenkin.

 

*********************

Ja sitten kävin kirppiksellä, josta löytyi tällä erää kolme ruokailupöydän tuolia. Jokainen erilainen. Se nimittäin on tarkoituskin. Erilaiset tuolit, jotka saavat sitten joskus samanlaisen kangasverhoilun. Mutta se sitten aikanaan. Tänään löytyi kolme tuolia ja hintaa tuli kokonaista 52 euroa - siis yhteensä. Tässä yksi heistä näytille: