Aika mukava sunnuntaipäivä. Aurinko ei paista, lunta huitelee hiljalleen. Pakkasta jokunen yhdeksän astetta, pientä tuulta (tai aika kovaakin ulkona). Järvi on vilkkaassa käytössä. Näyttää siltä, että siellä on sellaisen jonkinlaisen purjesurffauksen kurssit menossa. Surffaajia ja erivärisiä purjeita on sakeanaan. Kiva on seurailla.

Ajattelin  lähteä hiukka isompaan kauppakeskittymään, missä olisi kirjakauppa. Pitäisi kielikurssille ostaa oppikirja. Siispä vaan matkaan. Menomatkallani kävin katsastamassa uuden lähikaupan, joka on ilmestynyt tähän aivan lähietäisyydelle. Edelläni meni joku venäläinen mummeli, joka minullekin jotain kovasti solkkasi. En vastannut mitään kun en ymmärtänyt. Hyllyillä ei vielä ollut kovinkaan paljon tavaroita, vasta on kauppa avattu. Nuori mies tiskin takana hymyili onnellisena ja niin omistajan elkein!

Tämä venäläismummeli sitten iski silmänsä alkoholihyllyyn, jossa muutama pullo jo killotti. Kovasti tuntui kiittelevän, että tätäkin valikoimaa on sitten lähellä kotia. Hän kyllä myös tuntui ihmettelevän uudelle kauppiaalle, että kuinkas tässä pieni kauppa menestyy kun lähellä on kaksi suurempaa kauppaa. No, sen aika sitten näyttää. Ja hyvähän se on, jos venäläismummo saa vodkansa lähempää kotoa!!!

Ja siitä matka jatkui kohti bussipysäkkiä. Sitten muistin: sen kurssikirjan nimi on siellä kotona sen kurssivihkon välissä. No, eestinopettajani on kiva ja olisin voinut hänelle vaikka soittaa ja kysyä kirjan nimeä, mutta ......    Eestin puhelimeni on kotona ja siinä vain minulla on opettajani puhelinnumro. Joten se siitä kurssikirjasta! Mukana oli siis vain Suomen kännykkä, jossa ei ole täkäläisiä numeroita. Olisikohan varmuuden vuoksi oltava?

Pienen matkaa siitä jatkoin, päädyin lähikauppaani ja päätin ostaa jotain  huomisille vieraille tarjotakseni. Konditoriatiskistä sitten mätin pussiin jotain tuotteita, Niitä ei punnita tiskillä vaan kassat punnitsevat kaikki tuotteet. Menin kassalle, kassa katseli toista pussia ja kysyi, että mitähän tässä pussissa on. Minä mietin kuumeisesti, ulkonäöstä päätellen croissanteja, mutta kun niitäkin oli niin montaa laatua. Enhän minä sitä ajatellut niitä pussiin pistellessäni. Sitten ehdotin hänelle, että ne varmaan olivat croissanteja mantelin kanssa. Kassa kaivoi monta paperiarkkia esille ja haki niiden koodia, ei löydy. Sitten kassa meni ja kysyi viereiseltä kassalta mantelicroissanttien koodia. Ei tämäkään tiennyt. Takanani jonossa oli jo ihmisiä - tietty - kaupassa oli aika vilkas sunnuntain puolipäivä. MInä punastelin ja häpesin, miksi en katsonut niitä valitessani että mitä ne ovat!!!!  Ei auttanut muu kuin kassatädin mennä konditoriatiskille, tarkistaa tuotteet ja palata takaisin. Hän sitten kertoi minulle, että ne ovat pinaatticroissanteja. Josko haluan ne ottaa kuitenkin? Halusinhan minä taikka en tiennyt halusinkokaan - hävetti niin hirveästi tämä viivytys.

Pyytelin sitten anteeksi takanaolijoilta, ilmekään ei heidän kasvoillaan värähtänyt. Ovat kaiketi siis tottuneet tässä maassa jonottamaan!

Huomenna sitten testataan, ovatko pinaatticroissantit hyviä! Sietäis olla!