Ovelleni koputettiin. Menin avaamaan. Ja kukas se siellä?

Pitkänhuiskea herrasmies, tervehtii kohteliaasti: "Ma olen Kevad!"

Hänellä on hauska silinterihattu kallellaan päässä, hännystakki päällä, liivit napitettuna, kaunis kävelykeppi toisessa kädessä, lakerikengät jalassa, partaveden tuoksu kuin Eedenin puutarhasta....

Pyysin sisään astumaan. Hän astui kynnyksen yli, tarttui käteeni ja antoi - ah niin ihanan - käsisuudelman! "Kevät, Kevät, se olen minä. Olen nyt tullut! En enää ole aavistuksena rappusillasi, olen nyt tullut aivan sisälle asti."

Tere tulemast, tere tulemast, kyllä Sinua jo on odotettukin!

Hän oli pukeutunut viimeisen päälle kuten herrasmies konsanaan. Silinterihatusta aina lakerikengän kärkeen asti  hänen asunsa oli väriltään  limenvihreä. Hän tuoksui kuin juuri puhjennut lehmuksenkukka.  Minä hurmaannuin tästä tuoksusta ja keväänvihreästä niin, että tartuin häntä kädestä, juoksutin hänet kanssani parvekkeelle, siellä huusin ilmoille:

Oh sa püha kevad!  Sa oled siin! Minu juures!

Ihmiset alhaalla kadulla kääntyivät katsomaan parvekkeeni  suuntaan . Siellä he näkivät erään limenvihreän herrasmiehen silinterihatussaan  ja  vanhan onnellisen rouvan vilkuttamassa:  Kevät, kevät on tullut!

Voiko mikään toinen vuodenaika saada aikaan näin suuren tunnekuohun?

*******************

Kun muutin tänne, oli tilanne toisenlainen. Kaikkialla oli pimeää, satoi räntää ja lunta ja vettä. Puut tiputtivat viimeisiä lehtiään,  maa alkoi routia, järven pinta kehitteli jo  jäätä.

Silloinkin oveeni koputti joku. Mennessäni avaamaan, ovellani seisoi herrasmies, toisennäköinen kuin nyt. Hänelläkin oli silinterihattu, liivipuku ja lakerikengät. Kävelykeppi oli vaihtunut sateensuojaan.   Mutta väritys oli aivan toisenlainen. Hän oli pukeutunut ruskanväreihin. Punaista, oranssia, sammalenvihreää, keltaista, harmaata, mustaa....

Kaunis hän oli kuitenkin. Toivottelin tervetulleeksi, sisään hänkin astui, jätti sateensuojan ja silinterihatun eteiseen. Astui kanssani parvekkeelle. Sieltä katselimme Järvelle, hän kertoi, että kohta Järvi ei ole enää sininen, kohta sen peittää jääpeite, illat tulevat olemaan pimeät,pian kauppapolkuni tulee olemaan liukas ja jäinen, pakkanen kolkuttelee aivan kohta ulkorappusilla....

Sitten hän siirtyi eteiseen, otti sateensuojansa, silinterihattunsa ja ... niin ... ah

antoi minulle kauniin käsisuudelman ja hymyili viehättävästi, painoi oven kiinni takanaan ja oli poissa.

****************************** 

Ja kaiken tämän piti minun kirjoittamani kello yksi yöllä. Heräsin, en saanut unta, ihmettelin että kello on vasta noin pikkuisen. Siinä pyörin ja mietin ja sitten muistin:

minä olen eläkkeellä ja saan tehdä ihan mitä tahansa ihan mihin tahansa kellonaikaan! Ja vaikka kirjoittaa Herra Kevään vierailusta juuri nyt. Mikä on tullut nyt tehdyksi. Vaikka sitten aamulla harmittaisikin. Ja totuuden nimissä - otin tässä kirjoittaittaessani yhden kauniin lasillisen Pirita-likööriäkin. Se on siis sallittua ihmiselle, joka on eläkkeellä! Siis : mikään ei voi voittaa näitä ihania eläkevuosia!