Kurssikirjaa piti lähteä ostamaan. Siis bussilla keskustaan. Siitä kauppahallin pysäkiltä nousi kyytiin vanhempi herra. Täällähän säästetään pienissäkin asioissa. Muovipusseja ei yleensä kaupasta osteta, vaan on omat kassit mukana. Tällä herralla oli ostokset pienessä hedelmäpussissa. Ei ollut mitä nomaa kassia mukana.  Ja siinä pussissa oli varmaan pari kiloa silakoita. Siinä matkan aikana kuitenkin nuo silakat rupesivat pyrkimään ulos ahtaasta pussista. Mies käänteli ja tunki niitä takaisin pussiin. Kyllä siinä rytäkässä hiukka housutkin saivan silakan kosketusta ja hajua  samoin pusero. Ei hän ollut milläsäkkään. Kun hän sitten jäi pois bussista kantoi hän tuota silakkapussia kuin suurta aarretta, kuin pientä vauvaa hellästi sylissään.

Oli jotenkin liikuttava näky. Siinä viedään silakoita - niistä riittää varmaan useammallekin aterialle. On tässä paljon vielä oppimista ja erilaista näkemistä.

Saavuin sitten keskustaan treffipaikalle, jossa minun piti tavata ystäväni Vladimir. Siinä oli kolme suomalaista naista tohkeissaan jonnekin menossa. Eivät selvästikään tajunneet, että olen suomalainen. Pitivät täkäläisenä ja kieltä ymmärtämättömänä. Minulla on sellainen Mongoliasta ostettu huovutettu hattu, joka kieltämättä on hiukan erikoisen näköinen, mutta mielestäni erittäin kaunis ja ainakin  uniikki. Nämä naiset siinä sitten keskenään ihastelivat hattuani suuresti kehuen. En viitsinyt paljastaa kansallisuuttani. Olihan jännä tunne!

Sitten sieltä marssii Vladimir ja tietysti - tavoilleen uskollisena - ojentaa minulle ihanan keltaisen ruusun ystävänpäivän kunniaksi.

Kävimme ostamassa kurssikirjani. Sitten kahville turisemaan.  Muistin siinä, että 30 päivän bussilippuni menee tänään vanhaksi. Ärrältä ostamaan täydennystä. Edellisen kerran sitä ostaessani maksoin siitä 18,50 euroa. Nyt Vladimir muisti, että "sinähän olet eläkeläinen!" . Siis, minähän saankin eläkeläisalennuksen.

Ja nyt tuo 30 päivän lippu maksoikin vain 7 euroa!