Joulu on vietetty. Luonani täällä olivat lapsenlapset isänsä kanssa. Kaikkiaan viisi vierasta - tai hyvinkin tuttua tietysti!  Mummitettavat isänsä kanssa olivat täällä muutaman päivän. Lasten äiti ei tullut, koska vanhemmilla on asumusero. Sehän ei ole mukavaa, mutta joskus asiat menevät näin - joulunakin.

Sellaista on elämä. Aina se ei mene vanhojen ja turvallisten kaavojen mukaan. Mutta joulu oli kuitenkin. Nuorimmaisen vesirokko hiukka myös verotti juhlatunnelmaa. Mutta ihanaa oli se, että he olivat luonani ja saimme olla yhdessä muutaman päivän.

Joulun jälkeen olen ollut aika tahmeissa tunnelmissa.  Lasten lähteminen jätti jälkeensä aikamoisen ikävän. Koti on todella hiljainen. Ei kuulu enää kaikkialta "mummi, mummi...." . No, sainhan siitä touhusta nauttia muutaman päivän.

Tahmea ja vetämätön olo on pistänyt miettimään. Sitten ruvettiin asiaa tutkimaan ja lopuksi syy tähän löytyi: sehän onkin  RYTMIHÄIRIÖ!

Sydän lyö nyt epätahtiin.

Kun olet noin  40 vuotta ollut työelämässä, joka on rytmittänyt sinun elämääsi jokaisena päivänä - niin - niin... Luuletkos että muutos eläkeläisen aikatauluttomaan elämään olisi ihan mutkatonta? Aamulla voit nukkua miten vaan haluat, illalla voit valvoa kuten hyvältä tuntuu - ruokatuntia, kahvituntia ei ole olemassakaan. Ja sitten puuttuvat tietysti nuo ihanat työtoverit ja asiakkaat. Olet tyhjän päällä. Myöskin tíetysti tämä pimeä ja synkkä, epäystävällinen vuodenaika painaa mieltä maata kohti.

Ja yksi asia, joka on tuntunut vaikealta ymmärtää on se, että ei ihan oikeasti ole aikatauluja. Jos nyt ei ole mitään tapaamista tai sellaista, niin  on vaikeata ymmärtää, että voit lähteä kauppaan vaikka kello 09.00 tai vaikkapa klo 22.00. Ja siihen väliin voi mahtua ihan mitä ikinä vaan haluat. Myös tuo erilainen vapaus kauppojen aukioloajoissa Suomen ja Tallinnan välillä monesti hämää. Kaupat ja postit ovat auki joka päivä (ehkä ei ihan kaikki postikonttorit), julkinen liikenne kulkee melkolailla mutkattomasti - monet asiat ovat ikään kuin vapaampia täällä  kuin Suomessa.

Tänään pakotin itseni piristymään. Sanoin minulle, että sinun on lähdettävä nyt käymään kauppakeskuksessa ja nähtävä ihmisiä ympärilläsi. Elämä sykkii kiivaasti - paitsi ei täällä Römpsänperällä nyt. No, suuntasin tuonne Järvekeskuksen ostarille. Rocca al Maressa käy paljon turisteja ja siellä on enemmänkin vain vaate- ja kenkäkauppoja. Järvekeskuksessa taas enemmän sisutusjuttuja ja huonekaluja. Ne ovat nyt minulle ajankohtaisia. Kannattaa muuten turistinkin sinne suunnata, jos on vailla pientä sisutustarviketta, kankaita, käsityötarvikkeita, huovutustarvikkeita.

Siellä on myös suuri ruokakauppa "Selver", josta pitäisi löytyä ihan kaikkea mitä nyt vaan voipi ajatella. Ainakin minun tarpeisiini riittää ja ylikin jääpi!

Ja löysinhän sieltä heti pari hyvää käsityöliikettä ja kangaskaupan. Keittiön verhotkin tuli hankittua. Keittiöni on vielä aika "olmimainen" kun seinät huutavat tyhjyyttään ja ikkunassa ei ole verhoja. Nyt siis löysin verhokankaan, jospa kohta saisi verhotkin paikalleen.  Rupeaa varmasti keittiö hymyilemään kauniimmin kunhan saan verhot paikalleen!

Ja nyt juuri meni hermot, kun en pysty kuvaa noista verhoista laittamaan. Ei ole ihan minun hommia tämä tekniikka! Olen pahoillani, yritetään uudelleen joku toinen kerta!