Pikkuhiljaa tämä alkaa hahmottumaan. Tänään rakenneltiin ruokailupöytää. Vielä on aivan keskeneräinen, mutta jonkinlaista aavistusta siitä jo alkaa saada. Jostain kumman syystä en halunnut ostaa kaupasta valmista pöytää, vaikka se varmasti olisikin ollut takuuvarmempi ratkaisu. Ja varmasti myös enemmän sisustuslehtien suosikki. Halusin oksaista lautaa, siitä ison pöydän ja sitten sen pintakäsittelyyn vielä jotain tumman tammen sävyä. Siitä sen pitäisi sitten tulla. Jos ei lopputulos miellytä, niin purkuun ja Römpsänperän kierrätyskeskukseen. Ja sitten Askon tai Iskun tai Ikean tai jonkin muun jalopuinen pöytä tilalle.  Mutta kun ei oikein innosta. Ruokailupöydän ainoa funktio on olla mahdollisimman tilava - riittävä monelle ruokailijalle ja monelle ruokalajille. Laskin, että tuon ympärillä istuu maksimissaan 10 henkeä. Harvoinhan sellaista määrää täällä tullaan näkemäänkään. Mutta jouluna kaiketi jo kuusi henkeä. Ja jouluruuat siinä kaikki keskellä pöytää. Pöytä ei saa olla pääroolissa. Pääroolissa pitää olla vaan viihtyisä ja mukava hetki ystävien kesken. Sellainen hetki, josta jää hyvä mieli ja muisto. Että toisenkin kerran tekee mieli istahtaa siihen ja nauttia!

Parvekelasitukset tehtiin jokin aika sitten. Parvekekaiteen ja lasituksen väliin jää pakostakin jonkinlainen aukko (parvekekaiteesta riippuen). Ehkä Suomessa nämä ovat standardeja, mutta täällä meillä ei 1980-luvun talossa ole ollut mikään niin kovin nuukaa - sinne päin vaan.

Siis lasituksen ja kaiteen väliin tulee tehdä vielä pellitys. Se tehtiin  vasta tänään. Kuitenkin samalla tehokkuudella ja täsmällisyydellä kuten lasitkin. Poika on niin taitava näissä hommissa, että ihan pitää kiitosta laittaa tuohon parvekelasifirmaan. Minä tietysti malttamattomana menin sitten kokeilemaan keittiön pellityksen lopputulosta. Pellithän tulivat ulkopuolelle, sisäpuolelle lasin alle tuli uretaania. Arvatkaas onko kiva tunne kun työntää sormensa märkään uretaaniin.....     Se ei meinaan ihan helposti tahdo sormista lähteä pois. Hävetti sitten pojalle allekirjoittaa paperit - jos se huomaisi minun likaiset sormeni kun se uretaani ei ihan heti pois lähtenyt....  

Kuten kuvioon kuuluu, olivat  jokainen parveke tietysti hiukka erimittaiset. Väli, joka jäi lasin ja kaiteen väliin oli jokaisella parvekkeella erilainen. Keittiön parvekkeelta pääsi hädin tuskin lintu vahingossa sisään. Ruokailuhuoneen parvekkeelle taas jäi reilusti kissan mentävä aukko. Onneksi huomasin ajoissa ja pidin sen oven kiinni. Nyt ne aukot on tukittu. No,  kaikki me olemme erilaisia! 

 

Muutakin toki tänään oli tarjolla kuin noita edellä luvattuja aika kuivakkaita tarjottavia. Pöytää rakentamassa ollut Olli mainitsi jotain iki-ihanasta makaroonilaatikosta. Minulle herahti vesi kielelle. Tietysti makaroonilaatikkoa tänään. Muutenkin piti kaupassa käydä. Mutta - vain yksi mutta: en ole todellakaan kovin hyvä ruokia kokkailemaan. Keitot osaan ulkoa ja niistä tulee aina maukkaita, mutta kun välillä haluaa muutakin haukata ....

Koetin kovasti matkalla kauppaan miettiä että mitähän se makaroonilaatikko kaipaakaan. Sain sitten ainekset kokoon. Lisäksi ostin muuten porkkanoita kun on tarkoitus tehdä porkkanaraastetta. Aivan hyvännäköisiä pestyjä porkkanoita - ei edes liian isoiksi lihotettuja : kilohinta 0,19 euroa kilo!!! Ostin 440 gr ja maksoin niistä 0,08 euroa.  En valitettavasti koskaan Suomessa painanut kilo- tai muitakaan hintoja mieleeni - pakko oli ostaa mitä tarvitsi. Mutta nyt kyllä kiinnitti huomiota tuo kilohinta. Voiko se olla totta. On se, kun kuitista sen vielä tarkistin.

Innoissani sitten kokkasin ilman mitään reseptejä ja laatikko uuniin. Ihan hyvää siitä muuten tulikin! Olen aika onneton kokkaaja, koska työssäollessa kävin aina ruokalassa syömässä. Vain viikonloppuisin tein keittoa. No, sen toki osaankin. Mutta nyt täytyy viikot syödä ihan täällä kotosalla ja opetella tekemään tavallista kotiruokaa.

Ulkona syöminen ei täällä toki ole kallista, mutta kyllä on kiva tehdä itsekin ruokaa. Onhan sekin jonkinlaista ajankulua.  Eikä ole tarvis jokaisena päivänä edes lähteä minnekään kulun päälle. Kotonakin on kiva poikien kanssa vaan lössytellä.

Siitä tulikin mieleen, pojat ovat sopeutuneet loistavasti! Meidän kaikkein vaikein tapaus - Pikku-Toivo Unelma - joka ei Tikkurilassa koskaan tullut esille jos oli vieraita, on nyt niin reipas poika, että tulee esille eikä pelkää kuin ihan pikkusen. Hän on nyt siis ollut siedätyshoidossa. Tikkurilassa ei käynyt juurikaan vieraita koska olin aina töissä ja viikonloput poikkiväsynyt. Nyt on käynyt porukkaa ja Toivo on hiljalleen oppinut, että on aika tylsää olla tuntitolkulla piilossa ja  sen sijaan tulee  esille ja osallistuu muiden tavoin kaikkeen tapahtumaan. Ja tapahtuuhan täällä nyt vielä koko ajan!

Reino Reppuhousu reagoi myös alussa, mutta nyt ei ole arastelusta enää tietoakaan. Arvo on aina ollut kunkku ja kaikkein rohkein. Hän ei pelkää vieraita. Aino Amalia Ampiainen on hiukka arka, mutta mukana kaikessa kaiken aikaa.

Että hienosti menee !