Kävin tänään tutustumassa tulevaan kielikurssiini. Opettaja oli fantastinen, innostava ja itsekin innostunut. Minun kielitaitoni luokiteltiin tasoon  B 2, joka on jo aikamoisen hyvä. Nyt sitten vaan kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia kerralla  opiskelua. Eiköhän kohta jo eestin kieli taivu!

Samalla reissulla tapasin vanhan ystäväni (vuodesta 1975) Vladimirin.  Emme ole vielä täällä asuessani tavanneetkaan, ollut muka kiireitä ja mitä ties kaikkea. Siinä istuimme ja juttelimme, muistelimme sitä ihanaa nuoruuden aikaa ... Hän neuvoi minua myös kuinka saan 30 päivän bussilipun. Minä hutilus en sitäkään ole itse saanut aikaiseksi. Nyt on sekin sitten hoidettu.

Hän saatteli minut sitten bussille ja siinä lenteli lentosuukot puolin ja toisin!  Tuntuu niin hyvältä, kun tuollainen ystävä. Siinä todella putosi 30 vuotta iästä pois ja olo on niin tyttömäinen. Kiloja ei tainnut karista, mutta kyllä askel oli aika kevyt eikä tuo liukas kotipolkukaan ollut enää liukas...

Kun tulin kotipihalle, vastaan tuli joku nainen. Hän huuteli sitten minun perääni "proua, proua". Iloisesti hän katsoi minua ja sanoi, että te olette varmaan se, joka lähetti joulukortin. No minähän se. Laitoin kaikille meidän käytävän naapureille joulukortin postilaatikkoon. Se oli nähtävästi ilahduttanut ainakin häntä. Hän on naapurini, kertoi myös huoneistonsa numeron, jossa asuu.

Siinä esittelimme ja juttelimme jonkin aikaa. Hän osaa jonkin verran suomea ja minä jonkin verran eestiä. Ei ollut ongelmaa. Siis nyt ainakin yksi naapuri, jonka kanssa voi jutella! Ja rapussa tuli vastaan nuori tyttö, joka myös iloisesti tervehti "tere".

Onpa ollut tämä päivä ihana: kielikurssi, Vladimir ja naapuri! Ei enempää yhdelle päivälle enää voisikaan toivoa!