Ajattelin että kun  on eläkkeellä, niin voi viettää suurimman osan ajasta ns. kellotonta aikaa. Vaan ei ole ollut sekään niinkuin luulin. Kuten ei vielä mikään tähän mennessä.

Melkein jokaisena aamuna on noustava ajoissa, koska on tulossa keittiön laittaja, kylppärin laittaja, parvekelasituksen laittaja - sitten vaan muuten remppaporukka laittamaan kotia kuntoon. Niinhän sen pitääkin olla - remontti on aika iso ja vaatii paljon aikaa. Olen kuitenkin kaiken kaikkineen aika väsynyt. Yli neljänkymmenen vuoden työrupeama (lyhyitä lomia lukuunottamatta), sitten irtisanoutuminen työstä, valtava elämysmatka Siperian ja Mongolian halki Kiinaan, sitten suuri muutto tänne lahden toiselle puolelle. Vaatii veronsa. Henkistä stressiä tämä enimmäkseen on ollut - mutta siinä ruumis sitten vaatii lepoa hoitaakseen tuota ylirasittunutta sieluparkaa.

Tänään siis tilanne vaati löllöpäivän viettoa!  Löllöpäivä ei ole sama kuin esim. "prinsessapäivä", joka vietetään hemmottelemalla itseään kaikenlaisilla hoidoilla. "Pyjamapäiväksikään" tätä ei voi sanoa. Pyjamapäivänä on  mahdollisuus myös lukea, tehdä käsitöitä ja oleskella vaan  pyjamassa.  Löllöpäivänä ei pueta, ei juuri aamuteetäkään kokonaan juoda, ei lueskella, ei tehdä käsitöitä, ei mietitä ruokaa, ei rentouttavia kasvonaamioita....

Löllöpäivä vietetään suurimmaksi osaksi sängyssä. Siellä katsellaan sitten rauhassa paljon unia, jotka purkavat viime aikojen rasitusta sielusta. Ne unet vievät sinut  kaikkeen kiireeseen, vastuuseen, stressiin ja siihen  mitä on aiheutunut itsekenellekin missäkin elämänsä vaiheessa. Niissä unissa sitten käsitellään niitä ikäviä asioita pois mielestä. Vähitellen olo alkaa helpottua ja keventyä.

Jospa kerron yhden  tämänpäiväisen löllöpäiväni unen:

joku - kuka hän sitten olikin jäi epäselväksi - oli jättänyt minulle suuren kuorma-autonsa. Miksi minulle ja mitä minun piti sille tehdä - en muista. Kuitenkin olin yksin siinä tilanteessa, koska mieheni, joka olisi osannut kuorma-autoa ajaa, oli jossakin poissa. Ei siis apuna minulle . Minähän en osaa ajaa kuorma-autoa, joka kaiken liksäksi oli  tavattoman iso. Minun oli se kuitenkin saatava pois maantieltä toisten  tieltä. Istuin ohjaamoon ja yritin vieritellä sitä kauemmaksi. Löysin jonkinlaisen pihamaan ja vieritin autoa siihen. Vaarana oli se, että auto törmää seinään, koska en jarrupoljintakaan mistään löytänyt. Sain sen sitten kuitenkin varovasti ohjattua sellaiseen kohtaan, mistä se ei voi lähteä luisumaan. Jätin auton  siihen ja läksin hakemaan apua. Sitä apua hakiessa sitten koin myös valtaisan seikkailun aina kesyjä leijonia myöten. Ne kesytkin leijonat olivat kuitenkin arvaamattomia ja oli oltava varovainen niitä rapsutellessaan. Olisivat saattaneet jostain syystä innostua ja sitten olisikin ollut leikki kaukana.  Ohitseni kulki monenlaista ihmistä ja joku tuttu mieskin. Tuo mies oli joku muka entinen isännöitsijämme ja päättelin, että ei hänkään kyllä osaa kuorma-autoa ajaa. Siis ei apua.

Kaikista näistä selvisin, mutta takaisin tullessani jouduin huomaamaan, että kuorma-auto oli varastettu!  Minulle tuli luonnollisesti kauhea hätä että miten tästä selvitään.  Pohdiskelin tilannetta ja lopulta päätin herättää itseni moisesta unesta. Niin heräsinkin ja huokasin helpotuksesta, että koko kuorma-autoa ei siis ole ollut olemassakaan!

Kaiketi tämä on suuren muutoksen aiheuttamaa   stressiä. Kuinka yksin selviät tästä kaikesta, josta  on vastuu ja ohjakset otettava?