joskin aivan eri syistä.

Laitoin parvekkeelle (jota ei ole vielä lasitettu) tiaisille murskattua maapähkinää tarjolle. Siellä onkin käynyt varsinainen vipinä. Muutama sinitihane ja suuri lauma rasvatihasia ovat käyneet  apajilla. Väliin tulee pieni käsirysy kun samalle ruokinnalle on kaksi lintua tulossa samaan aikaan. Naurattaahan tuo touhu välillä - kaikille kuitenkin riittää varmasti. Kerrankin yksi oli jo istahtanut parvekkeen kaiteelle kun toinen tuli ja lensi suoraan "näköön" ja pakotti ensin tulleen lippahivohkaan.

Täällä sisätiloissa on lennnelleet aivan toisenlaiset otukset. Monet kerrat on lentänyt t "kurat" ( lue  p....le) ilmoille  kun mikään asia ei nyt taaskaan onnistu. Minulla on eestiläisessä pankissa aivan eestiläinen tili ja kaikki siihen tarvittavat salasanat ja muut. Tänään kävin pankissa hakemassa täkäläisen pankkikortin ja siihen salasanan. No, sehän toimii tietysti. Mutta: tyhjästä on paha nyhjästä! Siellä ei ole rahaa!!! Lopulta onnistuin kuitenkin siirtämään suomalaiselta  tililtäni  rahaa sinne. Sehän näkyy siellä vasta muutaman päivän kuluttua eikä nyt lämmitä lainkaan. Se, että minulla on luonnollisesti suomalaisella tililläni rahaa - ei todista että täällä voisin nostaa käteistä  yhtään mistään. Joku automaatti saattaa antaa jonain päivänä jopa suurenkin summan sularahaa (käteistä) - taas toisena päivänä se väittää, että tililläni ei ole rahaa. Joskus heruu viisikymppinen, joskus ei mitään. Saman päivän aikana ja eri aikoihin samasta automaatista voit saada erilaisen vastauksen, miksi rahaa ei heru tai sitten se heruttelee ihan mitä milloinkin .

Nämä ovat niitä alkuvaikeuksia, joita missä tahansa maassa voi kohdata. Täällä sentään voi maksaa esim. suomalaisella pankkikortilla ostokset melkein missä vaan. Mutta onnistuisikohan sama jossain muualla? No, ei varmaan ainakaan Mongoliassa!

Onhan selvää että suomalaisella pankkilla ja eestiläisellä pankilla ei ole suoria yhteyksiä toistensa kanssa. Eestiläinen automaatti ei voi esimerkiksi kertoa sinulle, mikä on tilisi saldo suomalaisessa pankissa, vaikka onkin sama pankki. Ja siitä johtuu tämä vaikeus joskus nostaa suomalaisella pankkikortilla eestiläiseltä pankkiautomaatilta rahaa.

Ja kun mikään ei onnistu kertaheitolla - niin kylppäri - paholainen! Miehet kävivät eilen asentamassa suihkukaapin, vedet tulee ja menee, vielä on laittamatta ainoastaan käsienpesuallas ja pyykkikone. Ne ovat pienemmästä päästä ongelmia. Suihkussa pääsin käymään eilen illalla ja nautinto vastasi jotakin sellaista kuin o............  Tänä aamuna onneksi tämä meidän "työnjohtajamme" Arvo huomasi kylppärin lattialla jotain epätavallista. No, ei onneksi viemäristä esiin kömpinyttä käärmettä esimerkiksi, mutta - viemäri valutti vettä lattialle! Siellä on jossain liitoksessa joku ongelma elikkä huolimattomuus . Onneksi lattia on laatoitettu kahteen kertaan, että ei tarvitse pelätä alakerran naapureiden saavan osansa tästä ihanuudesta.

Tänään ryhdyin itsekin sitten hommiin. Olen repinyt työhuoneesta vanhoja tapetteja pois, osin vetänyt pienen laikun aivan betoniin asti puhtaaksi - aion jättää sen muistoksi menneistä. Nyt sitten rupesin tasottamaan pintoja jollakin laastilla, josta en ymmärrä mitään. Minulle vain annettiin  käteen laastia ja lasta ja sillä homma rupesi hoitumaan. Huomasin homman aika mukavaksi. Pieni taiteilija sisälläni heräsi eloon. Pohdin: miksi seinän pitää olla aivan sileä ja nuoltu. Ei tietenkään, minäpä rupesin taiteilemaan laastilla ja aionkin tehdä työhuoneen seinän aivan huolimattomasti  epätasaiseksi. Kun tuo tasoite kuivuu, maalataan seinä sitten ja siinä se sitten onkin. Siis jokainen neliösentti on itse käsittelemääni ja varmasti voi joskus huokailla jotakin kohoumaa katsellessa: ai niin tuossa kohdin ajattelin sitä ja tätä  -  tuossa muistelin sitä ja tätä  -  tuossa tuntui siltä ja tältä. Seinä siis saa elää! Se saapi olla yhtä röpelöinen kuin on ollut minun elämänikin. Elämisen jäljet näkyvät, niitä ei sovi silotella liiaksi!

Ja sitäpaitsi: jos aiot kunnostaa neukkutaloa, jossa mikään asia ei ole tiptop eikä vaaterissa - niin miksi ottaa stressiä. Jatka vaan siitä luovasti edelleen - anna sen neukkujäljen näkyä jokaisessa seinässä, jokaisessa lattialistassa - anna sen muuttua historiaksi - älä pyrikään suoristamaan jo alun alkaen vinoon tehtyä seinää, omituista pullistumaa seinän saumakohdissa, älä hio iki-ihanaa puuparkettia vaan anna siinä näkyä asumisen  ja edellisen asukkaan elämän jäljet.

Jos tahdot helpomman kohteen, osta upouusi asunto, jossa kaikki on vaaterissa ja kohdallaan. Jos taas haluat  talon arkkitehdin,  rakentajien, entisten asukkaiden, vanhojen tapettien ja parkettien kertovan omaa tarinaansa - osta tämmöinen vanha neukkuhuoneisto - tämä on haasteellinen, ihanteellinen ja juuri kuin sinun unelmiisi tehty!

Kyllä tiesin tämän kunnon tämän ostaessani ja olin varautunutkin  aikamoiseen remonttiin. Remontti siis tarkoittaa uudelleen tapetointia, keittiön kokonaisvaltaista uusimista ja parvekkeiden uusimista. Samoin kylppärin. Kohta ne alkavatkin olla tehtyinä. Lopputulos on sitten juuri sellainen, joka kertoo minun persoonastani. Olen jokaiseen asiaan nyt saanut itse vaikuttaa ja kaikki väri- ja muut valinnat itse tehdä. Aikaa tämä ottaa - ja tietysti rahaa - mutta uskon, että ensi jouluna viimeistään tässä kodissa asuu onnellinen perhe.