Tuo kysymys on ihan tosi ja on monta kertaa noussut mieleeni. Nimittäin kanssaihmisten suhtautumisessa minuun. Täytyyhän siinä tietysti jotain pohjaakin olla - ei savua ilman tulta.

Olen kuitenkin 64-vuotias, tähän asti onnistunut elämään ja jotenkin selviäämään , työelämässäkin  yli 40 vuotta toiminut, itseni hoitanut ja elättänyt.... kissojakin jo kaikkiaan seitsemän hoitanut. Onkohan minussa kuitenkin jotain outoa?

Ostin keittiööni uudet verhot, halusin muuten niin "haaleaan" värimaailmaan jotain väriä ja valitsin sellaista aika raikaista oranssia. Verhoja tulee vain kahdet sivuverhot ikkunaan, muuten keittiö on hillitty, ikkunasta näkyy Järveni. Ystäväni haki verhot ommeltavakseen ja hän sanoi heti minulle, että ne ovat aivan liian kirkaanväriset - kyllä miedommat värit olisivat sopineet paremmin!

*********************************************************************

Muutin tänne Tallinnaan sellaiselle seudulle, joka miellytti minua. Siis Järven rannalle, ei ihan keskustaan, mutta ei kauaksikaan sieltä , kauppoja ja katuja ei ole aivan kadunkulmassa.

  Mietin kyllä myös keskustaan muuttamista, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että en halua heti ulko-ovesta astuessani olla kadulla. No, sitten päädyin tähän ratkaisuun asua hiukka kauempana keskustasta, Järven rannalla, mutta kuitenkin julkisen liikenteen varrella.

Juttelin äsken erään sinkkututtavani kanssa, joka asuu aivan Tallinnan keskustassa. Hän kehotti minua heti miettimään muuttamista keskustaan : kyllä sinkun kuuluu asua keskustassa. Niin, siis muuta keskustaan vaikka hiukan pienempäänkin asuntoon!

Mieleni pahoitin - varmaankin aivan syyttä. Mitäs se kellekään kuuluu. Mutta kuitenkin.

Ehkä olen itse niin arka, että en hevin arvostele kenenkään toisen tekemiä ratkaisuja - ainakaa hänelle päin naamaa. Kukaanhan ei voi tietää, miksi joku on tehnyt juuri tuollaisen ratkaisun elämässään. Mutta kuitenkin. Onko pakko sanoa?

Olen aika ajoin törmännyt  usein tuollaisiin ajatuksiin: miksi et ole tehnyt noin ja miksi olet tehnyt noin. Olenkohan jotenkin vajaa?  En ole kaiketikaan äärimmäisen käytännöllinen ihminen, enemmän tunteet ohjaavat tekojani, ketään en halua loukata ja koetan varoa ottamasta kantaa kenenkään valintoihin - verhojen tai asunnon sijainninkaan suhteen!  Joku viihtyy värikkäässä ympäristössä, joku haluaa asua keskellä hulinaa, joku asuu Järven rannalla, jollakin on neljä kissaa, jollakin on paljon kirjoja, jollakin on sohva, jollakin ei ole sohvaa.....

Miten vaan ja mitä vaan. Minusta joskus vaan tuntuu niin pahalta, kun koen, että juuri minua  joskus arvostellaan kuten "vajaamielistä"  sille voi sanoa ihan mitä vaan ajattelee!

Tai sitten on vaan niin yksinkertaisesti, että olen äärimmäisen alemmuudentuntoinen ihminen, joka ei uskalla ottaa vastuuta omista valinnoista  ja puolustaa niitä. Tai sitten on niin, että ne vastuunotot ovat vasta niin tuoreet, että niitä on vielä aika vaikea/veikeä puolustella. Kun ei ole vielä kokemusta Järven keväästä/kesästä...   

 Mutta miksi minun pitääkään puolustella keittiön oransseja verhoja/Järvimaisemaa/rantaviivaa/rauhallista kaupunginosaa.....   sitä että itse viihdyn

Olenko siis jotenkin vajaa tai hiukka liian arka/ujo/herkkä