Tämän kysymyksen esitti minulle ystäväni täällä käydessään. Piti oikein miettiä. Kaipaanko entistä kotia, naapureita, pihapiiriä, tuttuja kauppoja, työtovereita.....

Mitähän kaipaisin? Enpä oikeastaan mitään noista. Nykyaikana ei yhteydenpito ystävien kesken ole siitä kiinni, että välimatkaa on noin 80 kilometriä. Sähköinen yhteydenpito on helppo homma. Juuri keskustelin skypessä lapsenlapseni kanssa. Hän kertoi että heidän pitää koulussa tehdä jonkinlainen juttu jostakin Euroopan maasta. No, ei ollut vaikea arvata minkä maan hän oli valinnut. Lähetin hänelle sähköisesti pientä tietoa Eestistä ja Eestin kansallislaulun sanoja. Toivottavasti niistä on hänelle jotain hyötyä esitelmän teossa.  Ainakin arvattavasti hänellä on hyvä motivaatio tehdä tuota juttua.

Virkistihän tuo minuakin kun hänelle sitä yritin suomeksi kääntää. Hän joutuu sen sitten vielä kääntämään ruotsiksi. Pientä aivojumppaa!

Mitä olen eniten kaivannut? Se on tuo sosiaalinen kanssakäyminen, joka pysähtyy luonnollisesti eläkkkelle jäädessä. Siis työtoverit, joiden kanssa on kuitenkin nelisen  vuosikymmentä yhdessä päivittäin oltu. Heitä ei enää ole siinä mielessä. Kaikki vapaa-aika on täytettävä jollakin muulla.  Työvuodet ovat takana ja työtoverit ovat poissa. Heitä on ikävä. Samoin kaipaan asiakkaitani. Olin niin asiakaspalveluhenkinen -  nautin siitä työstä.

No, sama tilanne olisi ollut Suomessakin. Työtoverit unohtavat, työasiat saavat jäädä - tilanne on sama siellä ja täällä. Onneksi sentään kaikki ystävät eivät ole unohtaneet!   Kyllä minulla täällä käy ystäviä kylässä. Jahka tämän remontin saan jonkinlaiseen malliin, ryhdyn täälläkin verkostoitumaan.

Mitään suuria siteitä minulla ei Suomeen ole. Sukulaisiin en ole yhteydessä, lapset ja lapsenlapset ovat luonnollisesti yhteydessä - skype on mainio keksintö. Se myös palvelee hyvien ystävien kanssa yhteydenpitovälineenä.

Varsinaista kotiseutua minulla ei Suomessa ole koskaan ollut. Isäni ammatin (pappi)  takia  muutimme usein eikä minulle muodostunut mitään "kotiseutua". Siksi oli kai helppo tännekin lähteä, kun ei taakse jäänyt mitään suurta kotiseuturakkautta.  Mahtaakohan tännekään muodostua sellaista oman seudun rakkautta ja kiintymystä? Tuohon Järveen olen kyllä jo niin sydänjuuriani myöten rakastunut, että se ainakin tulee olemaan aina sydämessäni kotiseutuna. Kun aamulla ensimmäiseksi menen keittiöön, avautuu minulle ikkunasta näky Järvelle. Tämä syksy onkin ollut poikkeuksellisen kaunis ja useimmiten on aamu valjennut kauniina ja aurinkoisena. Nyt ei enää aurinko nouse aikaisin niin korkealle, että voisin heti aamusta ihailla järveä auringon kimalluksessa. Mutta vähitellen aurinko hiipii esiin ja Järvi rupeaa hymyilemään!  Kevättä odotellessa .....

 Ikävä vaivaa välillä- mutta sama se olisi Suomessakin. Yksin asuessa on puolensa ja haittansa. Tällä hetkellä korostuu tietysti poikien rooli perheessäni kovastikin. Kun ei ole ketään kenen kanssa jutella, niin poikien kanssa kyllä riittää porinaa. Kunhan tämä vaikein vaihe elikkä remontti saadaan päätökseen ja tavarat ovat paikoillaan ja telkkukin toimii, niin elämä alkaa varmaan olla mallillaan!

Huomenna ajattelin mennä vielä kerran tuohon Saku Suurhalliin Mardilaatiin / Martin markkinoille ja illalla menen ystäväni synttäreitä viettämään. Siis Tallinnassa.

Että eiköhän se tästä.