Vieraita on taas ollut melkein viikon ajan. Kun yksi lähti, tuli toiset tilalle!

Se on sitä balsamia sydämelle ja sielulle. On ihailtu auringonlaskuja, on juostu shoppailemassa, on yhden vierailun aikana käyty kolmessa eri ravintolassa. Ensimmäisessä syötiin alkukeitto, seuraavassa pääruoka ja kolmannessa kahvit.

Ei nuo keskustan ravintolat kyllä montaa pistettä saa. Palvelu nyt alkaa olla kohdillaan, mutta eipä tuo ruoka nyt niin kummoista ollut. Kyllä kannattaa suunnata hiukka keskustasta ohitse, niin löytyy jännittävämpiä paikkoja. Ja tietysti halvempiakin.

Vihdoin viimein alkaa parvekeremontti. Kävivät tänään mittaamassa ja huomenna alkaa hommat. Jospa jo lopulta pääsee parvekkeelle nauttimaan keväisistä ilmoista.

No, kiitokset ystäväni, kun tulitte ja virkistitte mieltä!
Vaikka aina kun joku lähtee, tahtoo kyynel tulla silmään.
Nyt ei kyllä ole enää niin kauheata kuin oli alkuaikoina. Nythän tämän jo tuntee kodiksi eikä jää sellaista ikävää enää - onneksi.